slku. Taigahaun Hallapeikon Humppa
Kutsumanimi: Biegga ("pieka")
Syntynyt: 17.03.2014
Paras näyttelytulos: EH
Terveystulokset: Ei vielä kuvattu.

Ennen Bieggan ottoa olin miettinyt omaa koiraa jo pidemmän aikaa. Mielessä oli pyörinyt jo monta vuotta erilaisia koirarotuja aina akitasta kääpiöpinseriin. Bieggan saapumiseen asti olin viettänyt aikaani isän kahden norjanharmaan ja toisen paperi koirani, äidille jääneen perhoskoiran kanssa. Halusin kuitenkin löytää juuri minulle sopivan rodun ja juuri minulle sopivan koiran, sellaisen jonka saan itse kouluttaa alusta loppuun asti ja sellaisen jonka kanssa olisi mahdollisuus harrastaa. Suomenlapinkoira oli tuolloin käynyt mielessä pariinkin otteeseen ja mitä enemmän rodusta luin sitä enemmän siitä kiinnostuin. Otin yhteyttä useampaan rodun harrastajaan ja kyselin rodusta, ennenkuin päädyin lähettämään sähköpostia Taigahaun kenneliin. Selasin varmasti kaikki syntyneet ja suunnitteilla olevat pentueet rotujärjestön sivulta ja yritin etsiä yhdistelmää joka miellyttää. Nirso kun olen en tuolloin löytänyt montaa mua miellyttävää yhdistelmää, en etsinyt mitään näyttelytähteä/turkkiruhtinasta/nallen näköistä koiraa (yksi ja sama mulle), ne kun eivät yleensä ole silmää miellyttäneet.  Minulle tärkeintä oli, että vanhemmat ovat terveitä ja niillä on jotain harrastusnäyttöä (tokosta), olinhan sentään etsimässä ekaa harrastuskoiraani.

Biegga oli kohtuullisen helppo pentu. Se oli sosiaalinen, aina valmis oppimaan uutta ja kuunteli todella hyvin mitä sanottavaa mulla sille oli. Se ei ikinä käynyt kunnolla läpi sitä pennun piraija-vaihetta, jota olin aina pentujen kanssa inhonnut ja jota kauhulla odotin. Kädet säästyi ja kaikilla oli hyvä mieli. Ainoat minkä kanssa meillä oli mainitsemisen arvoisia ongelmia pentuaikana oli sisäsiisteys ja äänenkäyttö. Biegga oppi täysin sisäsiististi melko hitaasti ainakin edellisiin koiriin verrattuna, mutta nyt kun se on sen oppinut sillä ei tapahdu vahinkoja... ei edes silloin kun emäntä on vahingossa nukkunut 12 tuntia putkeen eikä koira ole käynyt ulkona sinä aikana. Ääntä Biegga tykkäsi pentuna käyttää siihen asti että emännällä meinasi järki lähteä liiteleen. Pentu tykkäsi kiljua minkä kerkesi ja aivan kaikelle. Se kiljui kun sitä turhautti, se kiljui kun sillä oli hauskaa, se kiljui huomiota ja se kiljui syötävää (vaikka oli juuri syönyt), siis suorastaan rakasti omaa ääntään. Rapun ääniä, ovikelloa, liikennettä yms. se ei tosin ikinä noteerannut mitenkään ääntä käyttäen, eikä se noteeraa vieläkään. Ei siis ainakaan tähän mennessä ole osoittanut ääniherkkyyttä.


Pentuajan olin Bieggan kanssa tosi tiiviisti kokoajan, me tehtiin paljon yhdessä, käytiin kaikkialla yhdessä, otin sen mukaan kaikkialle minne pystyin ja vaan olin sen kanssa, kehitin suhdetta siihen. Myöhemmin oon kuullut kommenttia useammalta suunnalta, että sen takia se on niin mammanpoika kun on kulkenut sun mukana aina ja kaikkialla. Joo, se tosiaan on mammanpoika, mutta ei se nössö ole. Se vaan on emännän perään. Meillä jotenkin Bieggan kanssa klikkas heti kun se tuli mulle. Mä en ikinä kokenut mitään puppy bluesia, pentu tuntui omalta siitä päivästä lähtien kun sen toin kotiin. Se todellakin on juuri se mun koira.


Bieggasta on kasvanut upea koira. Se on perusluonteeltaan rauhallinen, mutta silti leikkisä, iloinen hännänheiluttaja. Se suorastaan rakastaa ihmisiä ja on menossa aina ensimmäisenä halimaan ja pussailemaan tuntemattomankin ihmisen. Sen oma lauma on sille myös selvästi hyvin tärkeä, ei lähde karkuteille irti ollessa vaan pysyy kiltisti lauman mukana.  Välillä on kovinkin luupää, mutta selvästi kuitenkin tietää paikkansa laumassa. Tästä kaikesta rakkaudesta huolimatta se on silti valmis puolustamaan kun pimeässä meitä vastaan kävelee sen mielestä epäilyttävä tyyppi. Ehkä vaan teini-iän pelleilyä, aika näyttää. Muiden koirien kanssa Biegga on tullut aina hyvin toimeen oli kyseessä uros tai narttu. Vasta ihan lähiaikoina se on alkanut näyttää itsestään sitä dominoivaa puolta. Sitä hurmuripuolta Bieggasta myös löytyy, se on hurmannut ihmisiä jotka eivät ennen ole koirista pitäneet. Se yksinkertaisesti vaan on niin rakastettava otus.

Tällä lapinkoirapojalla on tapana näyttää tunteensa. Jos muu perhe syö ja pienelle lappalaiselle ei ole tarjottavaa katsoo se vielä pitkään syönnin jälkeenkin kuin nääntymässä olisi ja näyttää surkeaa naamaa. Jos sen kanssa ei ala leikkimään kun se tahtoo tai sillä on tylsää, huokaisee se oikein kuuluvasti ja painaa pään lattiaan dramaattisena. Jos ulos ei heti sekunnin sisään kun lapinkoira ilmoittaa hädästään ole lähdetty se istuu etuoven edessä, katsoo kulmien alta ja huokaisee. Joskus sitä myös herää hyvin tyytymättömän lapinkoiran tuijotukseen, kun ulos on päästävä mutta ei viitsisi herättää emäntää. Mielipiteet näytetään joskus yhä myös suoraan ja kuuluvasti, mutta onneksi ei enää sisätiloissa. Treeneissä/näyttelyissä jos lapinkoiraa tylsistyttää kentän/kehän laidalla odottaminen alkaa se huutaa kuin palosireeni ja silloin emäntä on vähintään paloauton värinen kun yrittää tukkia turhautuneen lapparin suun. Odottaminen yksinkertaisesti on kauheaa Bieggan mielestä, vituttaa kun muut saa tehdä ja itse pitää vaan pönöttää paikallaan ja niin edespäin. Actionia pitää olla. Biegga ei muutenkaan ole sellainen koira että se olisi tyytyväinen pelkkiin pissatuslenkkeihin. Toki se pärjää ilman suurempia kohtuullisen aikaa, mutta kyllä sen turhautumisen siitä näkee jos ei edes jotain erikoisempaa, edes sitä normaalia pidempää irtipitolenkkiä ole vähään aikaan tehty.

Me ei olla Bieggan kanssa harrastusten kanssa päästy vielä kokeilemaan kaikkea mitä haluaisin kokeilla. Tällähetkellä harrastetaan tokoa, rally-tokoa ja verijälkeä. Treenatessa Biegga ei ole mikään bordercollie, ei sillä ole sellaista draivia, eikä sillä kuulukkaan olla. Se on kuitenkin yleensä hyvä keskittymään ja myös pystyy keskittymään yllättävän pitkään. Se on nopea oppimaan, fiksu ja tykkää tehdä töitä. Se on myös suhteellisen helppo motivoitava lapinkoiraksi.

Bieggan kanssa on tarkoitus kokeilla kaikenlaisia harrastuksia ja löytää sieltä ne meille sopivat. Muiden harrastusten lisäksi ollaan myös piipahdettu poroaitauksessakin ja paimennusharrastukselle onkin jatkoa luvassa.

Näyttelymenestys

"23 kk. Musta valkein merkein. Mittasuhteiltaan lähes oikea. Vahva kallo. Hieman kevyt kuono-osa. Hyvä kaula. Tilava runko. Ikäisekseen hyvä eturinta. Hyvät etukulmaukset, polvikulma saisi olla voimakkaampi. Liikkuu lyhyellä askeleella, hieman kinnerahtaasti. Karvapeite ei parhaimmillaan. Hyvä luonne." JUN-EH
Tornio (Laivakankaan ravirata) 20.2.2016, Tuomari: Mari Lackman


"Tehokas liike. Voimakas uroksen pää. Hyvät korvat. Jo sopivan järeä, mittasuhteiltaan oikea. Vielä hieman kapea rinta. Voimakkaat raajat, takasissa pihtiä ja voisivat kulmautua reilummin. Turkki sopivan karkea, mutta vielä kovin makaava. Hyvä häntä. Takasissa kannukset" JUN-EH JUK1
Rovaniemi (Ounaspaviljonki) 29.8.2015, Tuomari: Raimo Viljanmaa

"Hyvä koko, lyhytrunkoinen, voimakas otsapenger, hyvät silmät, melko kookkaat korvat, hyvä kaula ja selkä, riittävästi kulmautunut, hyvä häntä ja karva. Raajaluusto saa vielä vahvistua, liikkuu pehmeästi edestä, riittävällä askelpituudella sivusta" JUN-EH
Pello (Rohki-halli) 21.2.2015, Tuomari: Perttu Ståhlberg



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti